Karvalan kylän historiaa
Karvalassa on ollut asutusta jo 400 vuoden ajan. Heinäkuussa 2022 järjestimme suuren juhlan merkkivuoden kunniaksi.
Tilaisuudessa esiteltiin laajasti alueen historiaa. Alla ovat Pekka Peltolan ja Juha Karvalan kokoamat tekstit, jotka luettiin juhlassa. Ne kuvaavat kattavasti kylän vaiheita 1600-luvulta aina nykypäivään saakka.
Tilaisuudessa esiteltiin laajasti alueen historiaa. Alla ovat Pekka Peltolan ja Juha Karvalan kokoamat tekstit, jotka luettiin juhlassa. Ne kuvaavat kattavasti kylän vaiheita 1600-luvulta aina nykypäivään saakka.
Karvalan ensimmäinen vuosisata
Pekka Peltola (2022)
Jääkauden väistyessä maa paljastui ja alkoi kohota Pohjanmaalla ja ihmisiä siirtyi kaikista ilmansuunnista meren rantamille. Lappalaisia tuli idän suunnalta, skandinaaveja lännestä ja suomalais-ugrilaisia kantakieliä puhuvia etelästä ja kaakosta. Tuhat vuotta sitten yleisin kieli Suomenniemellä oli saame, mutta Baltiasta tulevat puhuivat kieltä, josta suomen ja eestin kielet erosivat vähitellen.
Meri ja suuret järvet vetivät puoleensa metsästäjiä ja kalastajia ja metsissä vaelteli peuroja ja muuta riistaa. Tuohon aikaan oli vain polkuja ja kärryteitä, mutta meri, järvet ja joet olivat suosituimpia kulkureittejä. Ne eivät erottaneet vaan yhdistivät ihmisiä.
Karvalan asukkaista tai siellä kulkeneista ei ole jäänyt kirjallista tietoa ennen kuin 1500-luvulta. Tärkein lähde ovat verokirjat ja kirkonkirjat. Niistä ilmenevät talojen ja asukkaiden nimet, omistajat ja niille säädetyt ja kannetut verot. Puutteita niissäkin tiedoissa on paljon. Valokuvia ajalta ei tietenkään ole, eikä piirroksiakaan ole löytynyt.
1600-luvulla Ruotsissa piirretyissä kartoissa Lappajärvi on vain viitteellinen täplä, mutta Ähtävänjoki on piirretty, kuten muutkin Pohjanmaan joet. Ensimmäinen kartta, johon Lappajärvi on osapuilleen tarkasti piirretty on Nils Röringin piirtämä 1770-luvulta. Siihen on merkitty Länsirannalle Karvapussin (Karfvapus) talo. Tietojen puuttumisesta johtuu, että seuraava kuvaus ei ole tarkka.
LUONNONOLOSUHTEET MÄÄRITTELIVÄT RAJOJA
Maanviljelys kannatti heikosti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Jo 1323 tätä itse asiassa lämpökäyriä noudattavaa jakoa pitkin piirrettiin Pähkinäsaaren rauhassa raja. Se vaikuttaa ihmeen pysyvästi edelleen. Rajan itäpuoli kuului Novgorodille ja sen seuraajille. Suomessa seutua nimitettiin Savoksi. Rajaa ei erityisesti kunnioitettu eikä merkitty hyvin. Kuningas Kustaa Vaasa halusi työntää valtakuntansa rajoja itään päin ja lähetti uudisasukkaita Savoon. Osa heistä palaili länteen ja etelään, myös Lappajärvelle. He olivat oppineet kaskiviljelyn ja härkien pidon ja toivat ne taidot Lappajärvelle.
Lappajärvellä kalasti ja metsästi lappalaisia varsinkin kesäaikaan. He pitivät poroja eivätkä viljelleet maata. Hämäläiset lukivat heidät erämaa-alueisiinsa kuuluvina omistuksina. Vakinaisiksi asukkaiksi tulleet uudisasukkaat tunkivat lappalaiset vähitellen viimeistään 1600-luvulla pois. Vanhojen käräjäkirjojen mukaan myös nuoli otsaan -periaatteella.
YRITTÄJIÄ TAKAMAILLE
Lappajärvi oli 1500-luvulla ja vielä 1600-luvullakin takamaata. Hämeen talolliset, Savon kaskenpolttajina taitavat uudisasukkaat ja Pohjanlahden maanviljelijä-kalastajat ottivat maita käyttöönsä. Riitoja syntyi käyttöoikeuksista. Muutamat asettuivat paikoilleen, mutta pärjääminen oli lujassa. Taloja jäi vuosikymmeniksi tyhjilleen.
Karvalassa ensimmäinen tulokas oli Olavi Savolainen, joka aloitti vuonna 1548 talonpidon. Verotiedoista päätellen talo vaurastui vähitellen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin lehmiä oli viisi ja kylvössä noin 20 panninalaa, eli kymmenkunta hehtaaria. Katastrofi oli kuitenkin tulossa viiden vuoden kuluttua. Veroparseleiden vientimatkalla Oulussa Olavi joutui rappareiden kynsiin ja hänet ja useita muita talonpoikia tapettiin. Siihen sammui maatilan pito 25 vuodeksi, pellot kasvoivat metsiksi.
Seuraava yritteliäs oli Erkki Junnoinen Tiistenjoelta, joka asui Lappajärven rannassa saunassa ja sieltä käsin yritti virvoittaa edes osaa maatilasta. Hänen poikansa Esko tuli mukaan ja keräsi ainakin heinää niityiltä.
Junnoiset asuivat Tiistenjoella, josta oli melko suora runsaan 20 kilometrin kulku-ura Kauhajärven kautta Aholaan, Lappajärven länsirannalle. Sieltä pääsi helpoiten vesitse Karvalaan, jonne oli matkaa vielä noin kuusi kilometriä.
KANSA TARVITSI OMAN KIRJAKIELEN
Mikael Agrivolan suurtyö oli perustaa Suomen kirjakieli. ”ABC kirja” ilmestyi vuonna 1543 ja pian sen jälkeen ”Se Wsi Testamenti” 1548 ja näiden jälkeen nopeassa tahdissa useita muita suomenkielisiä kirjoja. Niitä tarvittiin kipeästi kirkollisissa toimituksissa, sillä kuningas Kustaa Vaasa oli poistanut vuonna 1527 katolisen uskonnon ja latinan käytön kirkossa ja määrännyt Martti Lutherin oppien mukaisen uskonnon maahan. Uusia luterilaisia kirkkoja rakennettiin, mutta kouluja maaseudulle ei perustettu vielä yli kolmeensataan vuoteen.
Sen vuoksi Karva-Matti tai kukaan hänen perheensä jäsenistä tuskin osasi lukea tai kirjoittaa.
SOTIEN VARJOSSA
Karva-Matin elämään vaikutti suuresti se, että Ruotsi rakensi suurvalta-asemaa Itämeren ympäristöön vuodesta 1625, jolloin maa liittyi 30-vuotiseen sotaan. Keski-Euroopassa käytiin suuria ja hyvin monivaiheisia taisteluja, joissa myös Ruotsin silloinen kuningas Kustaa II Adolf kaatui. Hänen tyttärensä Kristiina jatkoi sotimista. Hänen aikanaan Ruotsista tuli suurvalta. Suomesta armeijaan värvättiin vähitellen melkein kaikki asekuntoiset miehet, joita sitten kuolikin yhteensä noin 110 000. Se oli valtava määrä, sillä koko maan väkiluvun arvioideen olleen vuonna 1650 noin 450 000 henkeä. Sotien, katovuosien ja epidemioiden vuoksi väkiluku oli sata vuotta myöhemmin vähentynyt noin 421 000:een.
Jatkuva sodankäynti rahoitettiin raskailla veroilla, joita varsinkin talonpojat saivat maksaa. Karva-Matti lienee saanut karjaa appiukon maatilalta, sillä hänellä oli jo vuonna 1623 härkä, neljä lehmää, kolme hiehoa ja kolme lammasta sekä yksi poro. Hän kylvi keväisin puoli tynnyrinalaa, eli noin 2,5 hehtaaria. Veroja piti maksaa kaksi taalaria, yksi äyri ja 12 penniä. Verot maksettiin tavallisesti luonnontuotteina, joista kuivattu hauki oli Lappajärvellä yleinen. Raskaat verot ylittivät usein asukkaiden maksukyvyn. Vuoden 1650 käräjillä peräti 36 järviseudun talonpoikaa, eli noin joka toinen, sai sakot verojen laiminlyönnistä.
UUDISASUTUS LEVISI
Kaikkialla maailmassa alkoi uudisasutuksen aika. Australiaan saapunut siirtolaislaiva haaksirikkoutui vuonna 1622, eikä siirtolaisuus vielä päässyt siellä alkamaan. Vuonna 1638 lähti Ruotsista laiva Delawareen Pohjois-Amerikkaan mukanaan maatalouden eläimiä ja työkaluja. Suomalaisiakin oli matkustajien joukossa. Siirtokunta siirtyi hollantilaisten haltuun 1655. Nykyään Wilmingtonin kaupungissa Yhdysvalloissa on New Sweden -museokylä tapahtuman kunniaksi.
Jan van Riebeekin siirtokunta perusti Kapkaupungin laivojen huoltopisteeksi vuonna 1652. Sekin vaihtoi omistajaa tiuhaan ja siitä tuli eurooppalaisten tärkein tukialue heidän vallatessaan eteläistä Afrikkaa. Ruotsista ja sen Itämaastakin alueelle lähti lukuisia miehiä. He jättivät sotaisan ja rikkauksia tavoittelevan maineensa alueen historiaan. Heidän jalanjäljissään seurasivat lähetyssaarnaajat, joiden panos alueen kehitykseen on ollut paljon myönteisempi.
KARVA-MATTI PERHEINEEN SAAPUU
Kyrössä (nyk. Lapua) asuvat Unnoiset saivat vävyksi nuoren Matti Fransinpojan (s. 1595), joka tuli Hämeestä etsimään elämäänsä. Nuori Eeva-tytär (etunimi keksitty) sai aluksi kaksi lasta: Eskelin vuonna 1613 ja seuraavana vuonna Britan. Maanviljelys- ja rakennustaitojen lisäksi Matti oli kehittänyt itselleen käsityöläisammatin. Hän teki kuiduista ja eläinten karvoista köysiä ja naruja, joita kalastajat käyttivät. Matilla oli aina mukanaan pussi, jossa oli eläinten karvoja. Siitä hän sai kutsumanimekseen Karva-Matti. Asiakirjoissa kirjoitusasu oli Karffa-Matts, olihan koko Suomi silloin osa Ruotsia, Itämaana tunnettu. Alueella puhuttiin Suomen kieltä ja sen eri murteita.
KARVA-MATIN LEGENDA
27-vuotiaan Karva-Matin saapumisesta perheineen Länsirannalle on paljon kerrottu legenda, josta on useita versioita. Milloin rekeä vetivät porot, milloin härät, milloin ensimmäinen asuinsija oli rannassa ja milloin nykyisen Viita-ahon mattotehtaan paikkeilla. Varmaa on vain se, että järven vesi oli melkein kaksi metriä nykyistä korkeammalla, eli ulottui suunnilleen nykyiseen Karvalantiehen saakka Karvanlahden kohdalla. Nuorisoseuran kohdalla oli vettä. Vakituiset ja tilavammat talot ja suojat Karva-Matti rakensi mäelle nykyisen tienristeyksen paikkeille.
Saapumisvuosikaan ei ole tarkka. Kaikesta päätellen muuttoa valmisteltiin useita vuosia, ainakin vuosina 1621-1623 ja käytössä oli edelleen rantasauna. Etäisyys Tiistenjoelle oli yksi päivämatka.
Legenda kertoo perheen tulleen huhtikuulla jäitä pitkin rantaan. He lähtivät nousemaan mäkeä ylös, mutta vetojuhta ei sitten jaksanut vetää kuormaa mäen päälle, vaan pysähtyi. Silloin Karva-Matti päätti, että tämä on hyvä kohta, järvelle ei ole pitkä matka, maisema on kaunis. Tähän rakennetaan perheen koti, Karvapussin talo. Se valmistui vuonna 1623.
Matille ja Eevalle syntyi vielä 1626 poika, joka sai nimekseen Juho. Brita oli lapseton ja Juhollakin jälkikasvu oli niukka. Karvapussin jälkeläiset saavat kiittää olemassaolostaan Eskeli Karvapussia ja hänen vaimoaan Kaisa Joosepintytärtä, omaa sukua Örn. Eskeli kuoli vasta 82-vuotiaana ja kaikki seitsemän lasta elivät pitkään ja saivat lapsia. Sukunimet menivät siihen aikaan talojen mukaan, eli vävyt ottivat talon nimen. Näin tapahtui useasti myös Karvapussin talossa, joka merkitsee suvun verenperinnön monipuolisuutta.
Elämä kyläksi kasvaneessa yhteisössä oli ankaraa. Vain runsaat kymmenen vuotta pärjättiin jotenkin. Sitten Karvapussin talo oli kylmänä kolmisen vuotta 1634-1636. Sitten taas palattiin, eikä enää annettu periksi. Karva-Matti itse kuitenkin kuoli vain 46-vuotiaana vuonna 1641, mutta Eskeli jatkoi Karvapussin isäntänä. Örnin suku oli läheinen. Sieltä tuli vaimoja ja vävypoikia.
Länsirannalle muutti lisää väkeä erityisesti Savosta. Heidän mukaansa nimettiin varsin epämääräinen alue Savonkyläksi. Siihen kuuluu Karvalan lisäksi muitakin kyliä.
KIRKON RAKENTAMINEN
Raadannan keskellä oli suuri tarve saada maailmankuvalle puitteet, hengenravintoa ja siitä voimia. Lappajärvellä uudisasukkaiden suurponnistus oli kirkon rakentaminen Kyrönniemelle vuonna 1637. Karvapussin lisäksi Kärnässä, Nississä ja Itäkylässä oli yhteensä 14 taloa. On hyvä muistaa, että ensimmäinen suomenkielinen Raamattu ilmestyi vasta yli vuosikymmen myöhemmin. Toisaalta Vimpeli, silloinen Windala, oli ruotsinkielinen paikka ja valtakunnan virallinen kieli oli tietenkin ruotsi. Ruotsinkielisistä jumalanpalveluksista luovuttiin vasta vuonna 1800.
Pedersören seurakunta ei ylettynyt Lappajärvelle asti. ”Väliajan saarnaaja” Kustaa Pelander tuli pitämään jumalanpalveluksia neljä vuotta kirkon rakentamisen jälkeen. Ensimmäistä omaa pappia, eli Pietarsaaren kappeliseurakunnan kappalaisen apulaista Pictoriusta, saatiin odottaa vielä 30 vuotta. Ebba Brahe oli perustanut Pietarsaaren vuonna 1652 jatkamaan edesmenneen miehensä Pietari Brahen kehittämishankkeita, ”kreivin aikaa”.
Kirkko ei vielä 1600-luvun alussa ollut kovin vahva tekijä, vaikka uskonnollisuus oli tärkeää. Kirkko ei lähtenyt mukaan noitavainoihin, jotka levisivät Suomeenkin, erityisesti Pohjois-Pohjanmaalle 1600-luvun lopulla. Lappajärvelle vainot eivät sanottavasti ulottuneet. 30-vuotinen sota sai jatkoa Pohjan sotana 1655-1660. Kolme neljäsosaa sodan uhreista kuoli ruttoon tai nälkään. Muihin tauteihin menehtyi vielä yli 20 % ja sotatoimiin 3 %. Sotaa tosin käytiin maan rajojen ulkopuolella Itämeren ympäristössä ja Keski-Euroopassa.
Ns. ”pienestä jääkaudesta” johtunut 1695-1697 katovuosien nälänhätä oli täälläkin todellisuutta. Suomen viljelysmaa oli jään peitossa. Ihmiset lähtivät kerjäläislaumoina liikkeelle ja näin kulkutaudit ja kasvitaudit levisivät. Koko maassa kolmasosa kansasta menehtyi. Eniten menehtyi tietysti huono-osaisia. Hallitus oli lähettänyt viljaa Pohjanmaalle 1695, mutta liian pieniä määriä. Viljalaivoja myös upposi syysmyrskyissä. Huono tiedonkulku johti myös siihen, ettei Tukholmassa osattu varautua vastatoimenpiteisiin riittävän nopeasti ja laajasti. Naapurimaatkin olivat hätätilassa eikä niistä saatu ostettua ruokaa.
SUURVALLAN ROMAHDUS
Seuraava katastrofi ei ollut kaukana. Kaarle XI:n kuoltua vuonna 1697 hänen seuraajakseen nousi 15-vuotiaana Kaarle XII. Hän alkoi laajentaa perimäänsä suurvaltaa. Suuri tavoite oli valloittaa Moskova, joka oli ollut Ruotsin käsissä sata vuotta aikaisemmin. Kävi kuitenkin päinvastoin. Hän tuhosi suurvaltansa häviämällä Pietari Suuren armeijalle Pultavassa, Ukrainassa vuonna 1708. 20 000 miehen armeija, jossa oli 3000 suomalaistakin, tuhoutui niin, että vain 1500 miestä pääsi pakenemaan Turkkiin. Kaarle XII nieleskeli tappiotaan Turkissa peräti viisi vuotta ennen kuin palasi adjutantteineen Ruotsiin. Hän lähti pian valloittamaan Norjaa, jossa hän kuoli ehkä omien luotiin. Hävinneen karolingiarmeijan rippeet paleltuivat Kölivuoristoa ylittäessään. Ruotsin valtio joutui vuosikymmeniä maksamaan Turkin sulttaanille kuninkaansa pitkäksi venyneen oleskelun kustannuksia.
Seurauksena tästä murhenäytelmästä oli se, että Suomi jäi suojattomaksi ja avoimeksi ryöstelyn ja väkivallan kohteeksi. Alkoi Iso Viha, josta Järviseutu sai osansa. Kasakat olivat lain yläpuolella. Ihmisiä murhattiin ja omaisuutta ryöstettiin. Ainakin 40 lasta vietiin orjiksi Venäjälle. Heistä vain kolme palasi aikuisena kotiin.
KEHITYS EI PYSÄHTYNYT
Vaikka 1700-luku alkoi näin huonoissa merkeissä, se oli kokonaisuutena voimakkaan kehityksen aikaa. Ajalta on jo runsaasti kirjallista ja aineellista perintöä, jonka pohjalta voimme nähdä Karvalan kylän asukkaiden lisääntyvän ja vaurastuvan. Karvala oli suorastaan pieni liikenteen solmukohta Vimpeli-Kauhava -reitin ja myöhemmin vielä Alajärvi-Pietarsaari -tien risteyksessä, unohtamatta Kauhajärven kautta kulkevaa tietä. Karvapussin talo toimi vielä 1900-luvullakin kievarina ja myös Ylisessä oli kievari, niin kuin jonkin aikaa myös Jaakkolassa.
Varaventtiili kasvavalle väestölle oli muutto Ameriikkaan, jonne lähti väkeä miltei joka talosta. Kaikilla karvapussilaisilla on sukulaisia Yhdysvalloissa tai Kanadassa. Duluthin lähellä Minnesotassa on suomalaisia paikannimiä, mm. Karvalantie. Maastamuuttajien kohtaloista on lappajärveläislähtöinen kirjailija Antti Tuuri kertonut lukuisissa hienoissa kirjoissaan.
Meri ja suuret järvet vetivät puoleensa metsästäjiä ja kalastajia ja metsissä vaelteli peuroja ja muuta riistaa. Tuohon aikaan oli vain polkuja ja kärryteitä, mutta meri, järvet ja joet olivat suosituimpia kulkureittejä. Ne eivät erottaneet vaan yhdistivät ihmisiä.
Karvalan asukkaista tai siellä kulkeneista ei ole jäänyt kirjallista tietoa ennen kuin 1500-luvulta. Tärkein lähde ovat verokirjat ja kirkonkirjat. Niistä ilmenevät talojen ja asukkaiden nimet, omistajat ja niille säädetyt ja kannetut verot. Puutteita niissäkin tiedoissa on paljon. Valokuvia ajalta ei tietenkään ole, eikä piirroksiakaan ole löytynyt.
1600-luvulla Ruotsissa piirretyissä kartoissa Lappajärvi on vain viitteellinen täplä, mutta Ähtävänjoki on piirretty, kuten muutkin Pohjanmaan joet. Ensimmäinen kartta, johon Lappajärvi on osapuilleen tarkasti piirretty on Nils Röringin piirtämä 1770-luvulta. Siihen on merkitty Länsirannalle Karvapussin (Karfvapus) talo. Tietojen puuttumisesta johtuu, että seuraava kuvaus ei ole tarkka.
LUONNONOLOSUHTEET MÄÄRITTELIVÄT RAJOJA
Maanviljelys kannatti heikosti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Jo 1323 tätä itse asiassa lämpökäyriä noudattavaa jakoa pitkin piirrettiin Pähkinäsaaren rauhassa raja. Se vaikuttaa ihmeen pysyvästi edelleen. Rajan itäpuoli kuului Novgorodille ja sen seuraajille. Suomessa seutua nimitettiin Savoksi. Rajaa ei erityisesti kunnioitettu eikä merkitty hyvin. Kuningas Kustaa Vaasa halusi työntää valtakuntansa rajoja itään päin ja lähetti uudisasukkaita Savoon. Osa heistä palaili länteen ja etelään, myös Lappajärvelle. He olivat oppineet kaskiviljelyn ja härkien pidon ja toivat ne taidot Lappajärvelle.
Lappajärvellä kalasti ja metsästi lappalaisia varsinkin kesäaikaan. He pitivät poroja eivätkä viljelleet maata. Hämäläiset lukivat heidät erämaa-alueisiinsa kuuluvina omistuksina. Vakinaisiksi asukkaiksi tulleet uudisasukkaat tunkivat lappalaiset vähitellen viimeistään 1600-luvulla pois. Vanhojen käräjäkirjojen mukaan myös nuoli otsaan -periaatteella.
YRITTÄJIÄ TAKAMAILLE
Lappajärvi oli 1500-luvulla ja vielä 1600-luvullakin takamaata. Hämeen talolliset, Savon kaskenpolttajina taitavat uudisasukkaat ja Pohjanlahden maanviljelijä-kalastajat ottivat maita käyttöönsä. Riitoja syntyi käyttöoikeuksista. Muutamat asettuivat paikoilleen, mutta pärjääminen oli lujassa. Taloja jäi vuosikymmeniksi tyhjilleen.
Karvalassa ensimmäinen tulokas oli Olavi Savolainen, joka aloitti vuonna 1548 talonpidon. Verotiedoista päätellen talo vaurastui vähitellen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin lehmiä oli viisi ja kylvössä noin 20 panninalaa, eli kymmenkunta hehtaaria. Katastrofi oli kuitenkin tulossa viiden vuoden kuluttua. Veroparseleiden vientimatkalla Oulussa Olavi joutui rappareiden kynsiin ja hänet ja useita muita talonpoikia tapettiin. Siihen sammui maatilan pito 25 vuodeksi, pellot kasvoivat metsiksi.
Seuraava yritteliäs oli Erkki Junnoinen Tiistenjoelta, joka asui Lappajärven rannassa saunassa ja sieltä käsin yritti virvoittaa edes osaa maatilasta. Hänen poikansa Esko tuli mukaan ja keräsi ainakin heinää niityiltä.
Junnoiset asuivat Tiistenjoella, josta oli melko suora runsaan 20 kilometrin kulku-ura Kauhajärven kautta Aholaan, Lappajärven länsirannalle. Sieltä pääsi helpoiten vesitse Karvalaan, jonne oli matkaa vielä noin kuusi kilometriä.
KANSA TARVITSI OMAN KIRJAKIELEN
Mikael Agrivolan suurtyö oli perustaa Suomen kirjakieli. ”ABC kirja” ilmestyi vuonna 1543 ja pian sen jälkeen ”Se Wsi Testamenti” 1548 ja näiden jälkeen nopeassa tahdissa useita muita suomenkielisiä kirjoja. Niitä tarvittiin kipeästi kirkollisissa toimituksissa, sillä kuningas Kustaa Vaasa oli poistanut vuonna 1527 katolisen uskonnon ja latinan käytön kirkossa ja määrännyt Martti Lutherin oppien mukaisen uskonnon maahan. Uusia luterilaisia kirkkoja rakennettiin, mutta kouluja maaseudulle ei perustettu vielä yli kolmeensataan vuoteen.
Sen vuoksi Karva-Matti tai kukaan hänen perheensä jäsenistä tuskin osasi lukea tai kirjoittaa.
SOTIEN VARJOSSA
Karva-Matin elämään vaikutti suuresti se, että Ruotsi rakensi suurvalta-asemaa Itämeren ympäristöön vuodesta 1625, jolloin maa liittyi 30-vuotiseen sotaan. Keski-Euroopassa käytiin suuria ja hyvin monivaiheisia taisteluja, joissa myös Ruotsin silloinen kuningas Kustaa II Adolf kaatui. Hänen tyttärensä Kristiina jatkoi sotimista. Hänen aikanaan Ruotsista tuli suurvalta. Suomesta armeijaan värvättiin vähitellen melkein kaikki asekuntoiset miehet, joita sitten kuolikin yhteensä noin 110 000. Se oli valtava määrä, sillä koko maan väkiluvun arvioideen olleen vuonna 1650 noin 450 000 henkeä. Sotien, katovuosien ja epidemioiden vuoksi väkiluku oli sata vuotta myöhemmin vähentynyt noin 421 000:een.
Jatkuva sodankäynti rahoitettiin raskailla veroilla, joita varsinkin talonpojat saivat maksaa. Karva-Matti lienee saanut karjaa appiukon maatilalta, sillä hänellä oli jo vuonna 1623 härkä, neljä lehmää, kolme hiehoa ja kolme lammasta sekä yksi poro. Hän kylvi keväisin puoli tynnyrinalaa, eli noin 2,5 hehtaaria. Veroja piti maksaa kaksi taalaria, yksi äyri ja 12 penniä. Verot maksettiin tavallisesti luonnontuotteina, joista kuivattu hauki oli Lappajärvellä yleinen. Raskaat verot ylittivät usein asukkaiden maksukyvyn. Vuoden 1650 käräjillä peräti 36 järviseudun talonpoikaa, eli noin joka toinen, sai sakot verojen laiminlyönnistä.
UUDISASUTUS LEVISI
Kaikkialla maailmassa alkoi uudisasutuksen aika. Australiaan saapunut siirtolaislaiva haaksirikkoutui vuonna 1622, eikä siirtolaisuus vielä päässyt siellä alkamaan. Vuonna 1638 lähti Ruotsista laiva Delawareen Pohjois-Amerikkaan mukanaan maatalouden eläimiä ja työkaluja. Suomalaisiakin oli matkustajien joukossa. Siirtokunta siirtyi hollantilaisten haltuun 1655. Nykyään Wilmingtonin kaupungissa Yhdysvalloissa on New Sweden -museokylä tapahtuman kunniaksi.
Jan van Riebeekin siirtokunta perusti Kapkaupungin laivojen huoltopisteeksi vuonna 1652. Sekin vaihtoi omistajaa tiuhaan ja siitä tuli eurooppalaisten tärkein tukialue heidän vallatessaan eteläistä Afrikkaa. Ruotsista ja sen Itämaastakin alueelle lähti lukuisia miehiä. He jättivät sotaisan ja rikkauksia tavoittelevan maineensa alueen historiaan. Heidän jalanjäljissään seurasivat lähetyssaarnaajat, joiden panos alueen kehitykseen on ollut paljon myönteisempi.
KARVA-MATTI PERHEINEEN SAAPUU
Kyrössä (nyk. Lapua) asuvat Unnoiset saivat vävyksi nuoren Matti Fransinpojan (s. 1595), joka tuli Hämeestä etsimään elämäänsä. Nuori Eeva-tytär (etunimi keksitty) sai aluksi kaksi lasta: Eskelin vuonna 1613 ja seuraavana vuonna Britan. Maanviljelys- ja rakennustaitojen lisäksi Matti oli kehittänyt itselleen käsityöläisammatin. Hän teki kuiduista ja eläinten karvoista köysiä ja naruja, joita kalastajat käyttivät. Matilla oli aina mukanaan pussi, jossa oli eläinten karvoja. Siitä hän sai kutsumanimekseen Karva-Matti. Asiakirjoissa kirjoitusasu oli Karffa-Matts, olihan koko Suomi silloin osa Ruotsia, Itämaana tunnettu. Alueella puhuttiin Suomen kieltä ja sen eri murteita.
KARVA-MATIN LEGENDA
27-vuotiaan Karva-Matin saapumisesta perheineen Länsirannalle on paljon kerrottu legenda, josta on useita versioita. Milloin rekeä vetivät porot, milloin härät, milloin ensimmäinen asuinsija oli rannassa ja milloin nykyisen Viita-ahon mattotehtaan paikkeilla. Varmaa on vain se, että järven vesi oli melkein kaksi metriä nykyistä korkeammalla, eli ulottui suunnilleen nykyiseen Karvalantiehen saakka Karvanlahden kohdalla. Nuorisoseuran kohdalla oli vettä. Vakituiset ja tilavammat talot ja suojat Karva-Matti rakensi mäelle nykyisen tienristeyksen paikkeille.
Saapumisvuosikaan ei ole tarkka. Kaikesta päätellen muuttoa valmisteltiin useita vuosia, ainakin vuosina 1621-1623 ja käytössä oli edelleen rantasauna. Etäisyys Tiistenjoelle oli yksi päivämatka.
Legenda kertoo perheen tulleen huhtikuulla jäitä pitkin rantaan. He lähtivät nousemaan mäkeä ylös, mutta vetojuhta ei sitten jaksanut vetää kuormaa mäen päälle, vaan pysähtyi. Silloin Karva-Matti päätti, että tämä on hyvä kohta, järvelle ei ole pitkä matka, maisema on kaunis. Tähän rakennetaan perheen koti, Karvapussin talo. Se valmistui vuonna 1623.
Matille ja Eevalle syntyi vielä 1626 poika, joka sai nimekseen Juho. Brita oli lapseton ja Juhollakin jälkikasvu oli niukka. Karvapussin jälkeläiset saavat kiittää olemassaolostaan Eskeli Karvapussia ja hänen vaimoaan Kaisa Joosepintytärtä, omaa sukua Örn. Eskeli kuoli vasta 82-vuotiaana ja kaikki seitsemän lasta elivät pitkään ja saivat lapsia. Sukunimet menivät siihen aikaan talojen mukaan, eli vävyt ottivat talon nimen. Näin tapahtui useasti myös Karvapussin talossa, joka merkitsee suvun verenperinnön monipuolisuutta.
Elämä kyläksi kasvaneessa yhteisössä oli ankaraa. Vain runsaat kymmenen vuotta pärjättiin jotenkin. Sitten Karvapussin talo oli kylmänä kolmisen vuotta 1634-1636. Sitten taas palattiin, eikä enää annettu periksi. Karva-Matti itse kuitenkin kuoli vain 46-vuotiaana vuonna 1641, mutta Eskeli jatkoi Karvapussin isäntänä. Örnin suku oli läheinen. Sieltä tuli vaimoja ja vävypoikia.
Länsirannalle muutti lisää väkeä erityisesti Savosta. Heidän mukaansa nimettiin varsin epämääräinen alue Savonkyläksi. Siihen kuuluu Karvalan lisäksi muitakin kyliä.
KIRKON RAKENTAMINEN
Raadannan keskellä oli suuri tarve saada maailmankuvalle puitteet, hengenravintoa ja siitä voimia. Lappajärvellä uudisasukkaiden suurponnistus oli kirkon rakentaminen Kyrönniemelle vuonna 1637. Karvapussin lisäksi Kärnässä, Nississä ja Itäkylässä oli yhteensä 14 taloa. On hyvä muistaa, että ensimmäinen suomenkielinen Raamattu ilmestyi vasta yli vuosikymmen myöhemmin. Toisaalta Vimpeli, silloinen Windala, oli ruotsinkielinen paikka ja valtakunnan virallinen kieli oli tietenkin ruotsi. Ruotsinkielisistä jumalanpalveluksista luovuttiin vasta vuonna 1800.
Pedersören seurakunta ei ylettynyt Lappajärvelle asti. ”Väliajan saarnaaja” Kustaa Pelander tuli pitämään jumalanpalveluksia neljä vuotta kirkon rakentamisen jälkeen. Ensimmäistä omaa pappia, eli Pietarsaaren kappeliseurakunnan kappalaisen apulaista Pictoriusta, saatiin odottaa vielä 30 vuotta. Ebba Brahe oli perustanut Pietarsaaren vuonna 1652 jatkamaan edesmenneen miehensä Pietari Brahen kehittämishankkeita, ”kreivin aikaa”.
Kirkko ei vielä 1600-luvun alussa ollut kovin vahva tekijä, vaikka uskonnollisuus oli tärkeää. Kirkko ei lähtenyt mukaan noitavainoihin, jotka levisivät Suomeenkin, erityisesti Pohjois-Pohjanmaalle 1600-luvun lopulla. Lappajärvelle vainot eivät sanottavasti ulottuneet. 30-vuotinen sota sai jatkoa Pohjan sotana 1655-1660. Kolme neljäsosaa sodan uhreista kuoli ruttoon tai nälkään. Muihin tauteihin menehtyi vielä yli 20 % ja sotatoimiin 3 %. Sotaa tosin käytiin maan rajojen ulkopuolella Itämeren ympäristössä ja Keski-Euroopassa.
Ns. ”pienestä jääkaudesta” johtunut 1695-1697 katovuosien nälänhätä oli täälläkin todellisuutta. Suomen viljelysmaa oli jään peitossa. Ihmiset lähtivät kerjäläislaumoina liikkeelle ja näin kulkutaudit ja kasvitaudit levisivät. Koko maassa kolmasosa kansasta menehtyi. Eniten menehtyi tietysti huono-osaisia. Hallitus oli lähettänyt viljaa Pohjanmaalle 1695, mutta liian pieniä määriä. Viljalaivoja myös upposi syysmyrskyissä. Huono tiedonkulku johti myös siihen, ettei Tukholmassa osattu varautua vastatoimenpiteisiin riittävän nopeasti ja laajasti. Naapurimaatkin olivat hätätilassa eikä niistä saatu ostettua ruokaa.
SUURVALLAN ROMAHDUS
Seuraava katastrofi ei ollut kaukana. Kaarle XI:n kuoltua vuonna 1697 hänen seuraajakseen nousi 15-vuotiaana Kaarle XII. Hän alkoi laajentaa perimäänsä suurvaltaa. Suuri tavoite oli valloittaa Moskova, joka oli ollut Ruotsin käsissä sata vuotta aikaisemmin. Kävi kuitenkin päinvastoin. Hän tuhosi suurvaltansa häviämällä Pietari Suuren armeijalle Pultavassa, Ukrainassa vuonna 1708. 20 000 miehen armeija, jossa oli 3000 suomalaistakin, tuhoutui niin, että vain 1500 miestä pääsi pakenemaan Turkkiin. Kaarle XII nieleskeli tappiotaan Turkissa peräti viisi vuotta ennen kuin palasi adjutantteineen Ruotsiin. Hän lähti pian valloittamaan Norjaa, jossa hän kuoli ehkä omien luotiin. Hävinneen karolingiarmeijan rippeet paleltuivat Kölivuoristoa ylittäessään. Ruotsin valtio joutui vuosikymmeniä maksamaan Turkin sulttaanille kuninkaansa pitkäksi venyneen oleskelun kustannuksia.
Seurauksena tästä murhenäytelmästä oli se, että Suomi jäi suojattomaksi ja avoimeksi ryöstelyn ja väkivallan kohteeksi. Alkoi Iso Viha, josta Järviseutu sai osansa. Kasakat olivat lain yläpuolella. Ihmisiä murhattiin ja omaisuutta ryöstettiin. Ainakin 40 lasta vietiin orjiksi Venäjälle. Heistä vain kolme palasi aikuisena kotiin.
KEHITYS EI PYSÄHTYNYT
Vaikka 1700-luku alkoi näin huonoissa merkeissä, se oli kokonaisuutena voimakkaan kehityksen aikaa. Ajalta on jo runsaasti kirjallista ja aineellista perintöä, jonka pohjalta voimme nähdä Karvalan kylän asukkaiden lisääntyvän ja vaurastuvan. Karvala oli suorastaan pieni liikenteen solmukohta Vimpeli-Kauhava -reitin ja myöhemmin vielä Alajärvi-Pietarsaari -tien risteyksessä, unohtamatta Kauhajärven kautta kulkevaa tietä. Karvapussin talo toimi vielä 1900-luvullakin kievarina ja myös Ylisessä oli kievari, niin kuin jonkin aikaa myös Jaakkolassa.
Varaventtiili kasvavalle väestölle oli muutto Ameriikkaan, jonne lähti väkeä miltei joka talosta. Kaikilla karvapussilaisilla on sukulaisia Yhdysvalloissa tai Kanadassa. Duluthin lähellä Minnesotassa on suomalaisia paikannimiä, mm. Karvalantie. Maastamuuttajien kohtaloista on lappajärveläislähtöinen kirjailija Antti Tuuri kertonut lukuisissa hienoissa kirjoissaan.
Kylän myöhempää historiaa
Juha Karvala (2022)
Tähän tilaisuuteen jaetussa kutsussa on kuva Juha Erkki Juhonpoika Karvalasta (1834–1916), johon henkilöityy Karvalan sukuhistorian kehittyminen sukuhaaroittain. Kylän perustajan, 1595–1641 eläneen köydenvalmistajan KarvaMatin jälkeen Juha Erkki Juhonpoika Karvala ja vaimonsa Maria Mikontytär Savola muodostavat 9. sukupolven. Heidän pojastaan Jaakosta haarautuu Peltolan suku ja nuoremmasta pojasta Matista Karvalan suku. Karvalan suku jatkuu tyttären Anna-Liisa Aholan (1861–1887) kautta Aholan suvussa. Amerikassa Karvalan suku jatkui, kun poika Jukka (1869–1948) muutti sinne 1800-luvun lopulla ja perusti perheen. Siellä hänen nimensä oli John Karvala.
Karvalan suvun nimi oli Juha Erkki Karvalaan saakka kaikilla sama, mutta nimenmuutos tapahtui hänen poikiensa kesken Matin pysyessä isoisäni pyynnöstä Karvalana ja Jaakon muuttuessa Peltolaksi. Lappajärvellä oli siihen aikaan kappalaisena Aleksis Berger, joka kyllästyi siihen, ettei kyläläisiä erottanut toisistaan, kun kaikki olivat Karvaloita. Niin syntyivät sukunimet Peltola, Koivunen, Ylinen, Yliaho, Tuomaala, Jaakkola jne.
Juha Erkin isä oli puolestaan Juha Juhonpoika (1801–1873), jonka vaimo oli Liisa Juhontytär Örn (1806–1868). Juhan kaksoisveli Jaakko meni puolestaan naimisiin Liisan sisaren Maria Juhontytär Örnin (1804–1868) kanssa. Juha pysyi perheensä kanssa Karvalan talossa, mutta Jaakko muutti vävyksi Örnin taloon ja perhe muutti nimekseen Kujala.
Samalla tavalla suvut ovat muotoutuneet kantaisän KarvaMatin jälkeen. Esimerkiksi Koivusen kanta-asukkaat ovat yhteisiä viidenteen sukupolveen, Ylisen seitsemänteen, Tuomaalan kuudenteen, Yliahon viidenteen ja Aukusti Karvalan kanta-asukkaat neljänteen sukupolveen.
Ollin ja Aholan sukujen alkuperä on Vimpelissä, vanhin tiedossa oleva esi-isä on Pietari Strang, joka syntyi vuoden 1450 tienoilla Pietarsaaren Kållbyssä. Olli Markuksenpoika Svarvar-Olli (1657–1741) perusti vaimonsa Vendela Perttelintytär Karvalan (1667–1708) kanssa tilan Olliin 1695, Pertteli Ollinpoika (1702–1752) perusti tilan Ylitaloon ennen vuotta 1737 ja Ollin veli Matti Markuksenpoika (1667–1724) perusti tilan Aholaan 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Hänen puolisonsa oli Kirsti Abramintytär Finnilä. Näin suvut kietoutuivat toisiinsa avioliittojen kautta Karvalan ja Ylipään suuntaan.
Talot jakautuivat perintöjen ja torpparilaitoksen kautta pienempiin osiin. Karvalan talo jaettiin 1700-luvun loppupuolella kahtia, samoin molemmat Finnilät. Vuoteen 1818 mennessä Karvala oli viidessä osassa. Örnin kantatalo oli 1834 neljänä savuna, Ylitalo jaettiin isojaossa kahtia, myöhemmin kolmia. Ollin ja Aholan talot olivat 1834 viitenä (Olli) ja neljänä (Ahola) osana. Finnilä jakautui 1688 LillFinnilään (vuodesta 1758 Tapola) ja StorFinnilään, joka käytti myöhemmin Finnilä-nimeä.
Lappajärven seurakunnan rippikirjojen mukaan Savonkylässä oli 1855–1864 12 taloa, Karvala, Ranta-aho, Tervanen, Örn, Ylitalo, Olli, Lehtiniemi, Ahola, Eskeli, Tapola, Finnilä ja Virsula.
Jääkausi tuo oman vaikutuksensa myös Järviseudun pinnan muodostukseen. Maan kohoaminen on täällä 0,8 cm vuodessa, vain vähän pienempää kuin rannikon 1 cm vuodessa. Konkreettisena esimerkkinä täällä on Lappajärven vesireitin suunnan muuttuminen maanselän kannaksen kohotessa Livonlähteen seudulla, joka käänsi Ähtärinjärven vedet virtaamaan etelään. Alajärven nimi voisikin nykytilanteessa olla Yläjärvi. Maaperän kohoaminen olisi 400 vuodessa ollut Maanmittauslaitoksen maankohoamiskäyrien mukaan n. 3,2 m. Järven pintaa on useaan otteeseen laskettu ainakin 2 m.
Kylän maisemaa leimasi vielä 1950- ja 1960-luvuille maatalous: pellot olivat avaria ja tasaisia, ja niissä viljeltiin etupäässä viljaa, heinää ja perunaa. Vain rantavyöhykkeellä oli puustoa, mutta järvi näkyi esteettä.
Kylän keskusta rakentui kolmen tien risteyksen tuntumaan. Isoisäni isän Juha Erkki Juhonpoika Karvalan kotitalo oli Peltolan vanhan kaupan eteläpuolella oleva maalaistalo. Jaakko Peltolan poika Fiilus rakensi sen yhteyteen pohjoispuolelle kaupparakennuksen, jota laajennettiin kahteen kertaan. Keskellä risteystä oli kaivo, torikaivo.
Risteyksen alapuolella olivat kaksi Koivusen taloa, joissa oli mm. leipomo-, kauppa- ja kahvilatoimintaa. Siinä on ollut myös kevari. Ylempää taloa, Pakaria, ei enää ole, se siirrettiin Koivusen nykyiselle tontille ja alemman talon, nykyisen Osuuskunta Karvalanmäen talon, osti Fiilus Peltola perheelleen.
Karvalassa toimi lakisääteinen kievarilaitos, josta piti saada kyyti, ruoka ja tarvittaessa yösija maksua vastaan. Ruotsin vallan loppuaikoina kievarikyyti piti saada 15 km:n päähän seuraavaan kievariin. 1910-luvulla Karvalan kievarilla oli eniten kyydityksiä Järviseudulla. Toisena oli Kortesjärvellä toiminut kievari.
Jaakkolan ja Tuomaalan isot talot olivat risteyksen rannan puolella, Jaakkolassa oli myös kevari, jonka ovi oli risteykseen päin. Jaakkolan talo on nykyään purettu, mutta Tuomaalan talo on säilytetty ja peruskorjattu.
Fiilus Peltolan talon länsipuolella oli Aukusti Karvalan talo, jossa harjoitettiin myös teurastustoimintaa. Viimeksi talo on ollut Viita-ahon omistuksessa, mutta on nykyisin purettu.
Risteyksestä etelään on isoisäni Matti Karvalan rakentama asuintalo, sen yläpuolella iso Ylisen talo ja sitä vastapäätä tien toisella puolella Osuuskaupan talo. Vinosti sitä vastapäätä melkein tiessä kiinni oli Matti Alppisen, Aukusti Karvalan veljen, rakentama liiketalo, johon kauppiaaksi tuli aikaa myöten Pakarissa kauppa- ja leipomoliikettä pitänyt Emil Valden. Silloinen Osuuskauppakin oli tässä talossa vuokralla jonkin aikaa. Valdenin poika Tauno Vahtikari piti siinä Valdenin kauppaa siihen saakka, kunnes talo paloi 1969.
Valdenin kaupan vieressä on kotitaloni, Anna ja Eemeli Karvalan asuintalo, jonka yhteydessä toimi Osuuskassan, myöhemmin Osuuspankin Karvalan konttori vuodesta 1946 vuoteen 1980.
Yliahon kantatalo oli tämän talon yläpuolella. Sen eteläpuolelle Nestori Sadeharju rakensi 1948 Järviseudun Karstaamo-Kehräämön ja sen yhteyteen tilat perheelleen. Karstaamon eteläpuolella kylän korkeimmalla paikalla oli kylän ensimmäinen nuorisoseuran talo vuodesta 1911 vuoteen 1948. Uusi nuorisoseuran talo rakennettiin tälle paikalle rantaan Jaakko Laurilalta ostetulle tontille 1949. Sekä vanhan nuoriseuran talo että Karstaamo-Kehräämön talo on purettu.
Osuuskassan talon vieressä oli Rukoushuone, jonka Suomen Vapaakirkko osti Savonkylän työväenyhdistykseltä 1924. Työväentalo oli toiminnassa 1922–1924. Isäni Eemeli Karvala osti Rukoushuoneen tontin oman tonttinsa yhteyteen v. 1953. Rukoushuoneen talo on purettu ja sillä paikalla on nyt meidän omenatarha.
Tien rannan puolella oli ja on edelleen Koivusen talo. Sen vieressä puistomaisessa pihapiirissä oli Kauhavan asemapäällikkö Sundelinin rakentama Huvila, jossa myöhemmin toimi Matti Saariahon baari.
Seuraavana eteläpuolella oli 1922 rakennettu Karvalan Kansakoulu. Opetus siellä päättyi vuonna 1971 ja rakennus paloi pääsiäisenä 1994. * Entisen koulun pihalla on vielä muistomerkki, jonka kunnan veteraanit pystyttivät muistoksi siitä, että kaikki Lappajärven asevelvolliset miehet kokoontuivat koulun pihalla molempiin sotiin lähtöä varten 1939 ja 1941.
Kylän keskustan liikenteellinen vilkkaus synnytti myös erilaisia palveluja. Kylässä oli kolme kauppaa, leipomo- ja kahvilatoimintaa, postitoimisto jo vuodesta 1907, pankki, äitiys- ja lasten neuvola, kirjastotoimintaa jo ennen koulua, pajatoimintaa, suutari- ja räätälipalveluja jne. Nuorisoseuran ja koulun yhteyteen keskittynyt harrastustoiminta oli myös vilkasta.
Vesijohto saatiin kylään 1949, puhelimet yleistyivät 1960-luvulla. Ensimmäinen auto paikkakunnalla oli Presto-merkkinen kuorma-auto v. 1920. Myllylle ensimmäinen auto saatiin v. 1924, Ford. Lähin juna-asema oli Kauhavalla ja sieltä tuodut tavarat kuljetettiin talvella jään yli Vimpeliin. Rannassa oli vimpeliläisten kauppiaiden makasiinit, joissa tavarat välivarastoitiin.
Karvala-Kauhava -tien liikenteellistä merkitystä kuvaa se, että se oli v. 1929 ainoa tieosuus koko Järviseudulla, jota TVH ylläpiti.
Ennen autoja tavaraliikenne tapahtui hevosilla, myös puutavaraliikenne Myllyn sahalle ja sieltä pois. Puutavaraa uitettiin myös järveä pitkin Sahalle. Suuret uitot 1950–60-luvuilla kulkivat pukseerin vetäminä järven selän yli Ähtävän joelle.
Tervanpoltto oli tärkeä tulonlähde kyläläisille jo 1700 luvulta lähtien aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniin asti. Karvalan talo oli Finnilän ohella suurimpia tervantuottajia 1830-luvulla. Isäni Eemeli Karvala on kerännyt ja paikallistanut 26 tervahautaa Karvalan alueella. Viimeisimpiä tervahautoja polttivat Antti Tervanen Matinharjun haudalla 1939 ja Akseli Koivunen 1940 Akselin haudalla Mutikan mäen kohdalla.
Kylän toisen keskuksen muodosti vuodesta 1893 Örnin Meijeri ja Saha, vuodesta 1944 vuoteen 1973 Karvala Oy. Myllyn ja sahan monipuolinen toiminta työllisti kymmeniä kyläläisiä ja synnytti oman asuinyhteisön Myllyn alueelle. Se toimitti laajalle alueelle jauhot ja sähkön sekä rakennustarpeet ja huonekaluja 1950–1960 -luvuilla rakennettuihin kymmeniin rintamamiestaloihin.
Eetu ja Lyyti Annola pitivät kahvilaa vastapäätä Myllyä ja se oli vilkas kohtaamispaikka. Talossa toimi 1960-luvun lopulta 1970 -luvulle äitiys- ja lastenneuvola. Pikkupojille Myllyn alue oli ehtymätön leikkipaikka sahajauhovuorineen ja lautatarhan junanratoineen ja vaunuineen.
Karvalan kylän erikoispiirteenä voidaan pitää Kauhavan Lentosotakoulun jokakeväistä saapumista Karvalan jäälle harjoittelemaan kentän kelirikko-ongelmien vuoksi. Koneet olivat täällä 1930-luvulta vuoteen 1960, jolloin Kauhavan kenttä sai asfalttipäällysteen. Lentäjät majoittuivat Nuorisoseuralla ja Rukoushuoneella.
Karvalan kylän elinkeinoelämä on ollut erittäin monipuolista, ei ole jättäydytty pelkän maatalouselinkeinon varaan, vaan sen lisäksi ja ohella on rohkeasti tartuttu uusiin mahdollisuuksiin. Kylän asukasluku oli isäni Eemeli Karvalan selvitysten mukaan vuonna 1925 171 ja 65 vuotta myöhemmin v.1990 se oli 166 eli pysynyt suunnilleen samana. Talojen lukumäärä oli lisääntynyt samana ajanjaksona sadalla 40:stä 140:een eli asumisväljyys oli kasvanut. Taloista n. 40 oli kuitenkin vapaa-ajan asuntoja, jotka pääosin ovat täällä asuneiden ja heidän jälkeläistensä rakentamia. Tämä osoittaa myös Karvalan kylän vetovoiman, yhteys kotikylään halutaan säilyttää.
KarvaMatin köydenpunojan ammatin tekniikkaa ja jatkuvuutta ei ole tarkemmin tutkittu, mutta voidaan olettaa, että kädentaidot ja rohkeus tarttua uusiin ansaintamahdollisuuksiin on periytynyt geeneissä kantaisästä kylän asukkaisiin.
Maatalouden rakenteen muuttuessa ja ihmisten muuttaessa työn perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin uusia elinmahdollisuuksia syntyi kutomateollisuudesta, kudonnaisten valmistuksesta ja myös niiden markkinoimisesta. Karvalaan perustettiin lukuisia uusia yrityksiä kotikutomoista teolliseen kudontaan, jopa kansainväliset mitat täyttäviin yrityksiin, kuten Arto ja Aila Viita-ahon perustama Viita Matto, sittemmin VMCarpet.
Kudontateollisuuden seurauksena syntyi kokonaan uusi ammattikunta, kiertävät matto- ja ryijykauppiaat, jotka veivät autolasteittain oman kylän ja lähialueen kutomojen tuotteita myytäväksi ympäri Suomea.
Muita suuria yrityksiä Karvalassa olivat Aaro Koivusen, Veikko Lehtiniemen ja Antti Saariahon kutomot. Saman alan yrityksiä olivat ja ovat myös Järviseudun Karstaamo- Kehräämö, Suomen Lanka Oy ja uusi Karvala Oy verkkokauppayhtiö.
Kädentaitoja vaativia yrityksiä olivat myös Aholan veljesten ja Veikko Lammisen huvilaveistämöt ja ranta-asukkaiden kokemuksista syntynyt uusi keksintö, Kallingin veljesten LP-laiturit. Kylässä on toiminut myös Saariahon huoltoasema ja baari, edelleen toimivat Saariahon veljesten LVI-yritys, saman alan Kari Viita-ahon yritys, Jarmo Perämäen Kuivatustekniikka ja rakennusyritys, Sirpa Perämäen parturi-kampaamo ja Autokorjaamo Huumarsalon Metalli Ky jne.
Kädentaitoja vaativia yrityksiä olivat myös Hemmi Aholan savivalimo Aholassa ja Hevosaholla sisarukset Veikko ja Rauha Ahosen ja myöhemmin Veikon lesken Aili Ahosen savipaja.
Kunniakkaaseen 400-vuotiseen historiaan ja ainutlaatuiseen geeniperintöön nojautuen Karvalan kylän asukkaat voivat turvallisin mielin kohdata tulevaisuuden haasteet. Huiman teknisen kehityksen rinnalla on hyvä muistaa, että ympäröivässä luonnossa ja Pohjanmaan Helmessä, omassa järvessä, on pysyvyyttä, josta kannattaa pitää huolta.
* Vuosiluku oikaistu 28.05.2023
Karvalan suvun nimi oli Juha Erkki Karvalaan saakka kaikilla sama, mutta nimenmuutos tapahtui hänen poikiensa kesken Matin pysyessä isoisäni pyynnöstä Karvalana ja Jaakon muuttuessa Peltolaksi. Lappajärvellä oli siihen aikaan kappalaisena Aleksis Berger, joka kyllästyi siihen, ettei kyläläisiä erottanut toisistaan, kun kaikki olivat Karvaloita. Niin syntyivät sukunimet Peltola, Koivunen, Ylinen, Yliaho, Tuomaala, Jaakkola jne.
Juha Erkin isä oli puolestaan Juha Juhonpoika (1801–1873), jonka vaimo oli Liisa Juhontytär Örn (1806–1868). Juhan kaksoisveli Jaakko meni puolestaan naimisiin Liisan sisaren Maria Juhontytär Örnin (1804–1868) kanssa. Juha pysyi perheensä kanssa Karvalan talossa, mutta Jaakko muutti vävyksi Örnin taloon ja perhe muutti nimekseen Kujala.
Samalla tavalla suvut ovat muotoutuneet kantaisän KarvaMatin jälkeen. Esimerkiksi Koivusen kanta-asukkaat ovat yhteisiä viidenteen sukupolveen, Ylisen seitsemänteen, Tuomaalan kuudenteen, Yliahon viidenteen ja Aukusti Karvalan kanta-asukkaat neljänteen sukupolveen.
Ollin ja Aholan sukujen alkuperä on Vimpelissä, vanhin tiedossa oleva esi-isä on Pietari Strang, joka syntyi vuoden 1450 tienoilla Pietarsaaren Kållbyssä. Olli Markuksenpoika Svarvar-Olli (1657–1741) perusti vaimonsa Vendela Perttelintytär Karvalan (1667–1708) kanssa tilan Olliin 1695, Pertteli Ollinpoika (1702–1752) perusti tilan Ylitaloon ennen vuotta 1737 ja Ollin veli Matti Markuksenpoika (1667–1724) perusti tilan Aholaan 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Hänen puolisonsa oli Kirsti Abramintytär Finnilä. Näin suvut kietoutuivat toisiinsa avioliittojen kautta Karvalan ja Ylipään suuntaan.
Talot jakautuivat perintöjen ja torpparilaitoksen kautta pienempiin osiin. Karvalan talo jaettiin 1700-luvun loppupuolella kahtia, samoin molemmat Finnilät. Vuoteen 1818 mennessä Karvala oli viidessä osassa. Örnin kantatalo oli 1834 neljänä savuna, Ylitalo jaettiin isojaossa kahtia, myöhemmin kolmia. Ollin ja Aholan talot olivat 1834 viitenä (Olli) ja neljänä (Ahola) osana. Finnilä jakautui 1688 LillFinnilään (vuodesta 1758 Tapola) ja StorFinnilään, joka käytti myöhemmin Finnilä-nimeä.
Lappajärven seurakunnan rippikirjojen mukaan Savonkylässä oli 1855–1864 12 taloa, Karvala, Ranta-aho, Tervanen, Örn, Ylitalo, Olli, Lehtiniemi, Ahola, Eskeli, Tapola, Finnilä ja Virsula.
Jääkausi tuo oman vaikutuksensa myös Järviseudun pinnan muodostukseen. Maan kohoaminen on täällä 0,8 cm vuodessa, vain vähän pienempää kuin rannikon 1 cm vuodessa. Konkreettisena esimerkkinä täällä on Lappajärven vesireitin suunnan muuttuminen maanselän kannaksen kohotessa Livonlähteen seudulla, joka käänsi Ähtärinjärven vedet virtaamaan etelään. Alajärven nimi voisikin nykytilanteessa olla Yläjärvi. Maaperän kohoaminen olisi 400 vuodessa ollut Maanmittauslaitoksen maankohoamiskäyrien mukaan n. 3,2 m. Järven pintaa on useaan otteeseen laskettu ainakin 2 m.
Kylän maisemaa leimasi vielä 1950- ja 1960-luvuille maatalous: pellot olivat avaria ja tasaisia, ja niissä viljeltiin etupäässä viljaa, heinää ja perunaa. Vain rantavyöhykkeellä oli puustoa, mutta järvi näkyi esteettä.
Kylän keskusta rakentui kolmen tien risteyksen tuntumaan. Isoisäni isän Juha Erkki Juhonpoika Karvalan kotitalo oli Peltolan vanhan kaupan eteläpuolella oleva maalaistalo. Jaakko Peltolan poika Fiilus rakensi sen yhteyteen pohjoispuolelle kaupparakennuksen, jota laajennettiin kahteen kertaan. Keskellä risteystä oli kaivo, torikaivo.
Risteyksen alapuolella olivat kaksi Koivusen taloa, joissa oli mm. leipomo-, kauppa- ja kahvilatoimintaa. Siinä on ollut myös kevari. Ylempää taloa, Pakaria, ei enää ole, se siirrettiin Koivusen nykyiselle tontille ja alemman talon, nykyisen Osuuskunta Karvalanmäen talon, osti Fiilus Peltola perheelleen.
Karvalassa toimi lakisääteinen kievarilaitos, josta piti saada kyyti, ruoka ja tarvittaessa yösija maksua vastaan. Ruotsin vallan loppuaikoina kievarikyyti piti saada 15 km:n päähän seuraavaan kievariin. 1910-luvulla Karvalan kievarilla oli eniten kyydityksiä Järviseudulla. Toisena oli Kortesjärvellä toiminut kievari.
Jaakkolan ja Tuomaalan isot talot olivat risteyksen rannan puolella, Jaakkolassa oli myös kevari, jonka ovi oli risteykseen päin. Jaakkolan talo on nykyään purettu, mutta Tuomaalan talo on säilytetty ja peruskorjattu.
Fiilus Peltolan talon länsipuolella oli Aukusti Karvalan talo, jossa harjoitettiin myös teurastustoimintaa. Viimeksi talo on ollut Viita-ahon omistuksessa, mutta on nykyisin purettu.
Risteyksestä etelään on isoisäni Matti Karvalan rakentama asuintalo, sen yläpuolella iso Ylisen talo ja sitä vastapäätä tien toisella puolella Osuuskaupan talo. Vinosti sitä vastapäätä melkein tiessä kiinni oli Matti Alppisen, Aukusti Karvalan veljen, rakentama liiketalo, johon kauppiaaksi tuli aikaa myöten Pakarissa kauppa- ja leipomoliikettä pitänyt Emil Valden. Silloinen Osuuskauppakin oli tässä talossa vuokralla jonkin aikaa. Valdenin poika Tauno Vahtikari piti siinä Valdenin kauppaa siihen saakka, kunnes talo paloi 1969.
Valdenin kaupan vieressä on kotitaloni, Anna ja Eemeli Karvalan asuintalo, jonka yhteydessä toimi Osuuskassan, myöhemmin Osuuspankin Karvalan konttori vuodesta 1946 vuoteen 1980.
Yliahon kantatalo oli tämän talon yläpuolella. Sen eteläpuolelle Nestori Sadeharju rakensi 1948 Järviseudun Karstaamo-Kehräämön ja sen yhteyteen tilat perheelleen. Karstaamon eteläpuolella kylän korkeimmalla paikalla oli kylän ensimmäinen nuorisoseuran talo vuodesta 1911 vuoteen 1948. Uusi nuorisoseuran talo rakennettiin tälle paikalle rantaan Jaakko Laurilalta ostetulle tontille 1949. Sekä vanhan nuoriseuran talo että Karstaamo-Kehräämön talo on purettu.
Osuuskassan talon vieressä oli Rukoushuone, jonka Suomen Vapaakirkko osti Savonkylän työväenyhdistykseltä 1924. Työväentalo oli toiminnassa 1922–1924. Isäni Eemeli Karvala osti Rukoushuoneen tontin oman tonttinsa yhteyteen v. 1953. Rukoushuoneen talo on purettu ja sillä paikalla on nyt meidän omenatarha.
Tien rannan puolella oli ja on edelleen Koivusen talo. Sen vieressä puistomaisessa pihapiirissä oli Kauhavan asemapäällikkö Sundelinin rakentama Huvila, jossa myöhemmin toimi Matti Saariahon baari.
Seuraavana eteläpuolella oli 1922 rakennettu Karvalan Kansakoulu. Opetus siellä päättyi vuonna 1971 ja rakennus paloi pääsiäisenä 1994. * Entisen koulun pihalla on vielä muistomerkki, jonka kunnan veteraanit pystyttivät muistoksi siitä, että kaikki Lappajärven asevelvolliset miehet kokoontuivat koulun pihalla molempiin sotiin lähtöä varten 1939 ja 1941.
Kylän keskustan liikenteellinen vilkkaus synnytti myös erilaisia palveluja. Kylässä oli kolme kauppaa, leipomo- ja kahvilatoimintaa, postitoimisto jo vuodesta 1907, pankki, äitiys- ja lasten neuvola, kirjastotoimintaa jo ennen koulua, pajatoimintaa, suutari- ja räätälipalveluja jne. Nuorisoseuran ja koulun yhteyteen keskittynyt harrastustoiminta oli myös vilkasta.
Vesijohto saatiin kylään 1949, puhelimet yleistyivät 1960-luvulla. Ensimmäinen auto paikkakunnalla oli Presto-merkkinen kuorma-auto v. 1920. Myllylle ensimmäinen auto saatiin v. 1924, Ford. Lähin juna-asema oli Kauhavalla ja sieltä tuodut tavarat kuljetettiin talvella jään yli Vimpeliin. Rannassa oli vimpeliläisten kauppiaiden makasiinit, joissa tavarat välivarastoitiin.
Karvala-Kauhava -tien liikenteellistä merkitystä kuvaa se, että se oli v. 1929 ainoa tieosuus koko Järviseudulla, jota TVH ylläpiti.
Ennen autoja tavaraliikenne tapahtui hevosilla, myös puutavaraliikenne Myllyn sahalle ja sieltä pois. Puutavaraa uitettiin myös järveä pitkin Sahalle. Suuret uitot 1950–60-luvuilla kulkivat pukseerin vetäminä järven selän yli Ähtävän joelle.
Tervanpoltto oli tärkeä tulonlähde kyläläisille jo 1700 luvulta lähtien aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniin asti. Karvalan talo oli Finnilän ohella suurimpia tervantuottajia 1830-luvulla. Isäni Eemeli Karvala on kerännyt ja paikallistanut 26 tervahautaa Karvalan alueella. Viimeisimpiä tervahautoja polttivat Antti Tervanen Matinharjun haudalla 1939 ja Akseli Koivunen 1940 Akselin haudalla Mutikan mäen kohdalla.
Kylän toisen keskuksen muodosti vuodesta 1893 Örnin Meijeri ja Saha, vuodesta 1944 vuoteen 1973 Karvala Oy. Myllyn ja sahan monipuolinen toiminta työllisti kymmeniä kyläläisiä ja synnytti oman asuinyhteisön Myllyn alueelle. Se toimitti laajalle alueelle jauhot ja sähkön sekä rakennustarpeet ja huonekaluja 1950–1960 -luvuilla rakennettuihin kymmeniin rintamamiestaloihin.
Eetu ja Lyyti Annola pitivät kahvilaa vastapäätä Myllyä ja se oli vilkas kohtaamispaikka. Talossa toimi 1960-luvun lopulta 1970 -luvulle äitiys- ja lastenneuvola. Pikkupojille Myllyn alue oli ehtymätön leikkipaikka sahajauhovuorineen ja lautatarhan junanratoineen ja vaunuineen.
Karvalan kylän erikoispiirteenä voidaan pitää Kauhavan Lentosotakoulun jokakeväistä saapumista Karvalan jäälle harjoittelemaan kentän kelirikko-ongelmien vuoksi. Koneet olivat täällä 1930-luvulta vuoteen 1960, jolloin Kauhavan kenttä sai asfalttipäällysteen. Lentäjät majoittuivat Nuorisoseuralla ja Rukoushuoneella.
Karvalan kylän elinkeinoelämä on ollut erittäin monipuolista, ei ole jättäydytty pelkän maatalouselinkeinon varaan, vaan sen lisäksi ja ohella on rohkeasti tartuttu uusiin mahdollisuuksiin. Kylän asukasluku oli isäni Eemeli Karvalan selvitysten mukaan vuonna 1925 171 ja 65 vuotta myöhemmin v.1990 se oli 166 eli pysynyt suunnilleen samana. Talojen lukumäärä oli lisääntynyt samana ajanjaksona sadalla 40:stä 140:een eli asumisväljyys oli kasvanut. Taloista n. 40 oli kuitenkin vapaa-ajan asuntoja, jotka pääosin ovat täällä asuneiden ja heidän jälkeläistensä rakentamia. Tämä osoittaa myös Karvalan kylän vetovoiman, yhteys kotikylään halutaan säilyttää.
KarvaMatin köydenpunojan ammatin tekniikkaa ja jatkuvuutta ei ole tarkemmin tutkittu, mutta voidaan olettaa, että kädentaidot ja rohkeus tarttua uusiin ansaintamahdollisuuksiin on periytynyt geeneissä kantaisästä kylän asukkaisiin.
Maatalouden rakenteen muuttuessa ja ihmisten muuttaessa työn perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin uusia elinmahdollisuuksia syntyi kutomateollisuudesta, kudonnaisten valmistuksesta ja myös niiden markkinoimisesta. Karvalaan perustettiin lukuisia uusia yrityksiä kotikutomoista teolliseen kudontaan, jopa kansainväliset mitat täyttäviin yrityksiin, kuten Arto ja Aila Viita-ahon perustama Viita Matto, sittemmin VMCarpet.
Kudontateollisuuden seurauksena syntyi kokonaan uusi ammattikunta, kiertävät matto- ja ryijykauppiaat, jotka veivät autolasteittain oman kylän ja lähialueen kutomojen tuotteita myytäväksi ympäri Suomea.
Muita suuria yrityksiä Karvalassa olivat Aaro Koivusen, Veikko Lehtiniemen ja Antti Saariahon kutomot. Saman alan yrityksiä olivat ja ovat myös Järviseudun Karstaamo- Kehräämö, Suomen Lanka Oy ja uusi Karvala Oy verkkokauppayhtiö.
Kädentaitoja vaativia yrityksiä olivat myös Aholan veljesten ja Veikko Lammisen huvilaveistämöt ja ranta-asukkaiden kokemuksista syntynyt uusi keksintö, Kallingin veljesten LP-laiturit. Kylässä on toiminut myös Saariahon huoltoasema ja baari, edelleen toimivat Saariahon veljesten LVI-yritys, saman alan Kari Viita-ahon yritys, Jarmo Perämäen Kuivatustekniikka ja rakennusyritys, Sirpa Perämäen parturi-kampaamo ja Autokorjaamo Huumarsalon Metalli Ky jne.
Kädentaitoja vaativia yrityksiä olivat myös Hemmi Aholan savivalimo Aholassa ja Hevosaholla sisarukset Veikko ja Rauha Ahosen ja myöhemmin Veikon lesken Aili Ahosen savipaja.
Kunniakkaaseen 400-vuotiseen historiaan ja ainutlaatuiseen geeniperintöön nojautuen Karvalan kylän asukkaat voivat turvallisin mielin kohdata tulevaisuuden haasteet. Huiman teknisen kehityksen rinnalla on hyvä muistaa, että ympäröivässä luonnossa ja Pohjanmaan Helmessä, omassa järvessä, on pysyvyyttä, josta kannattaa pitää huolta.
* Vuosiluku oikaistu 28.05.2023